Ihanaa, että olet löytänyt tiesi tänne blogiin!
Tämä osio blogista käsittelee Mediatanssileiriä, joka järjestetään Vihdin kuvataidekoulun ja Tanssiopisto Vinhan yhteistyönä 7-12 -vuotiaille Nummelassa. Opettajina leirillä ovat Vihdin kuvataidekoulun Taru Leinonen ja Tanssiopisto Vinhan Ninni Tuovila. Lisäksi leirillä ovat avustajina Kati Koivula ja kesätyöntekijät Saana Sankala, Elsa Urho, Pihla Sorsa sekä Sanni Hakkarainen.
Leirillä kokeilemme valokuvauksen mahdollisuuksia tanssin ja liikkeen näkyväksi tuomiseen. Leikimme taidemuotojen yhdistämisellä erilaisten työtapojen kautta. Leiriläiset ovat valinneet itselleen toisen taidemuodon, jota he painottavat työskentelyssään. Paljon teemme kuitenkin myös yhdessä.
Leirin aikana päivitämme tänne blogiin päivän kulkua sekä Helmihetkiä, eli onnistuneimpia tuotoksia. Niistä tulee varmasti upeita!
Odotamme leirin alkua jo kovasti, kaikkea ihanaa on luvassa!
Maanantaina tutustumme toisiimme ja pääsemme heti yhdessä hommiin valomaalauksen parissa. Tiistaipäivä kuluu animaatioon ja mahdottomaan liikkeeseen perehtyessä. Keskiviikkona selvitämme millaisia mahdollisuuksia valokuvaus ja salama luovat ja millaisia jälkiä liike jättää. Torstaina saamme sukeltaa vielä uudestaan näihin teemoihin ja päätämme leirin ihaillen aikaan saatuja teoksia.
Odottavin leiriterveisin
Ninni ja Taru