Tanssielokuvakurssi – päivä 3

Tanssielokuvakurssin viimeinen päivä alkoi elokuvan nimen ideoinnilla. Ehdotuksia oli laidasta laitaan mm. ”Valotanssi” sekä ”Eeppisen spektaakkelimainen tanssielokuvakurssilaisten tuottama taiteellinen ja taloudellinen mestariteos featuring copyrighted Minecraft music”.

Ehdotuksista äänestettiin elokuvan nimeksi ”Valosta valoon”. Kävimme vielä läpi lopputekstien sisällön ennen kuin pääsimme katsomaan edellisen päivän kuvauksia koneelta.

Ryhmät suunnittelivat taas yhdessä miten kuvattu materiaali kootaan ja editoidaan valittuun musiikin kohtaan sopivaksi. Tanssijat siirtyivät seuraavaksi työväentalolle koreografioimaan live-esityksen tanssikohtausta. Editoijat viimeistelivät elokuvaa.

Lounaan kruunasi tällä kertaa herkullinen mustikkarahka.

Iltapäivällä suunniteltiin esityksen ensi-iltaa ja jakauduttiin uusiin rooleihin, joita olivat juontajat, valotekniikkahenkilöt, tanssijat sekä editoinnin viimeistelijät.

Editointiryhmä suunnitteli ja toteutti alku- sekä lopputekstit ja piti huolen että kokonaisuus on kohdistettu musiikkiin oikein. Muut harjoittelivat esitystä ja valmistelivat tilan ensiesitystä varten.

Elokuva valmistui aikataulun mukaisesti ja kenraaliharjoituksen jälkeen ensi-iltayleisöä alkoi jo saapua paikalle. Jännitystä oli ilmassa mutta esitys sujui kokonaisuudessa loistavasti.

Kurssilaiset vaikuttivat tyytyväisiltä ja me opettajat olemme valtavan ylpeitä oppilaiden aikaansaannoksesta.

Tuhannet kiitokset onnistuneesta tanssielokuvakurssista kaikille osallistujille!

Varpu ja Mette

Tanssielokuvakurssi – päivä 2

Toisen kurssipäivän aloitimme kuvataidekoululla tutustumalla valon, kuvatehosteiden ja trikkien käyttömahdollisuuksiin elokuvassa ja editoinnissa.

Sen jälkeen ryhmät pääsivät katsomaan eilen kuvatut materiaalit ja suunnittelemaan niiden editointia yhdessä. Mediaoppilaat jäivät taidekoululle toteuttamaan yhdessä suunnitellun editoinnin ja tanssijat siirtyivät työväentalolle suunnittelemaan koreografiaa tämän päivän kohtauksiin.

Lounas oli jälleen herkullinen ja koko työväentalo täyttyi tuoreen sämpylän tuoksusta.

Iltapäivällä päästiin jälleen kuvausten kimppuun. Ryhmillä oli koreografioidut kohtaukset, joita he pääsivät kuvaamaan kahteen eri kuvauspaikkaan. Kuvaukset sujuivat hyvässä hengessä.

Päivän päätteeksi palasimme vielä taidekoululle katsomaan raakaversion aamulla editoidusta materiaalista.

Kiitos kaikille hienosta päivästä!

Varpu ja Mette

Tanssielokuvakurssi – päivä 1

Syysloman tanssielokuvakurssi lähti käyntiin iloisissa merkeissä. Oppilaat olivat saaneet valita painotusalueekseen media- ja kuvataiteen tai tanssin. Kolmipäiväisen kurssin tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa yhdessä tanssielokuva, jonka aihe on valo.

Aamu alkoi ryhmään tutustumisella, jonka jälkeen kävimme läpi liikkuvan kuvan perusteita ja elokuvakerrontaa sekä tutustuimme erilaisiin tapoihin käyttää tanssia ja liikettä elokuvissa.

Ennen lounasta liikuimme improvisoiden erilaisista lähtökohdista kuten tila, aika, dynamiikat ja kehonosat. Mediaoppilaat olivat tervetulleita osallistumaan improvisaatioharjoituksiin, mutta he valitsivat katsojan roolin ja suunnittelivat tulevia kuvauksia improvisoidusta liikkeestä.

Lounaan oli meille suunnitellut ja toteuttanut ihastuttava Jenna, joka on myös koonnut erinomaisen reseptivihkon terveellisistä välipaloista oppilaille kotiin vietäväksi.

Lounaan aikana oppilaat saivat miettiä omaa rooliaan tulevassa tanssielokuvassa ja näiden toiveiden mukaan jakauduimme lopulta ryhmiin.

Rientolaan oli rakennettu valmiiksi kolme kuvauspaikkaa, joista jokaisessa valoaihetta käsiteltiin eri näkökulmasta. Kuvaspaikat esiteltiin ryhmille ja he pääsivät suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa improvisaatiokohtausta valitsemalleen kuvauspaikalle.

Kaikilla ryhmillä riitti ideoita ja luovuutta, joten toteutus lähti vauhdikkaasti käyntiin.

Kiitos kaikille kivasta kurssipäivästä!

Varpu ja Mette

Neljäs leiripäivä


Leirin viimeinenkin päivä on nyt ohi ja saimme nauttia jälleen lämpimästä ilmasta. Työskentelimme tänään koko päivän yhdessä, ensin kuvaten ja sitten tanssien.

Aamupäivällä otimme yhdessä studio- ja valomaalauskuvia. Studiossa meillä oli käytössä kaksi salamaa, sekä työväentalolla valmiina ollut kaunis metsäkangas. Oppilaat saivat olla kuvattavana ja kuvaajina sekä suunnitella kuvaan mahdollisen rekvisiitan sekä sommitelman. Valomaalaus oli jo tuttua maanantailta ja ideat olivat selvästi kehittyneet muutaman päivän aikana. Lisäksi teimme kaikki yhdessä pienen animaation, jossa jonoa johdattaa Vihdin Kuvataidekoulun opettaja Taru ja perässä hiipparoi Tanssiopisto Vinhan opettaja Ninni. Kuvauksesta vastasivat apuopettaja Kati sekä leiriläisenä ollut Vilho. Sekä tämän päivän että aiemmin otetut kuvat ja videot löydät niiden galleria osiosta! Kuvagallerista löytyy myös Katin ottamia tilannekuvia!

Iltapäivällä Tanssiopisto Vinhan kesätyöntekijät Saana, Pihla ja Elsa tanssittivat leiriläisiä. Salin poikki tanssivat taas limat, kissat, gorillat ja linnut. Oli ihana nähdä kuinka kuvislaisetkin heittäytyivät tanssi-improvisaatioon. Koko ryhmä tanssi myös pienen koreografian ja rentoutui lopuksi lyhyeen pallohierontaan.

Tanssihetken päätteeksi katsoimme vielä leirin Helmihetkiä ja tanssilaiset pääsivät esittämään kuvisaiheisen tanssiesityksensä kuvislaisille. Lisäksi leiriläiset saivat leiridiplomit, joiden taakse he pääsivät vielä kirjoittamaan kesäterveiset toisillensa.

On ollut ilo olla teidän kanssanne ja nähdä innostunutta työskentelyänne!

Kiitos leiristä!

Terveisin,
Ninni ja Taru

 

Kolmas leiripäivä

Kolmas leiripäivä on ollut yhtä tanssia ja kuvausta!

Tämän päivän tekniikkana meillä oli liikkuvan tanssijan kuvaaminen. Kokeilimme kuvaamista pitkällä valotusajalla ja salamalla.

Tanssijat taas tutustuivat eri tasoihin. Sali täyttyi välillä milloin tanssivista limoista, kissoista ja milloin vuorostaan gorilloista, linnuista ja ihmisistä. Tanssimme liihottavien huivien ja vierivien pallojen kanssa. Kaiken lisäksi teimme vielä pienen koreografian. Kuvislaiset ottivat tästä kaikesta upeita kuvia, joissa näkyy tanssijoiden liikkeet. Kuvia kertyi hirmuiset määrät ja niistä parhaimmat löytyvät taas kuvagallerian puolelta.
 
Saimme nauttia tänään myös lämpimästä ilmasta ja juomatauot olivat tarpeen! Martat pitivät jälleen huolen ruokahuollosta erinomaisesti. Myös tänään meillä kävi toimittaja vierailemassa leirillä ja juttu näkyy lehdessä tämän viikon lauantaina.

Iltapäivällä tanssijat saivat ottaa jo hieman rennommin ja teimme ihanat venyttelyt sekä rentoutukset, kun kuvislaiset vielä ahersivat editoinnin parissa.

Leiri on hujahtanut hirmu vauhtia! Huomenna onkin jo viimeinen päivä! Silloin hulluttelemme hieman studiossa ja pääsemme nauttimaan vielä tästä ihanasta porukasta, joka meillä täällä on!

Terveisin,
Ninni ja Taru

Toinen leiripäivä

Toinen leiripäivä on ollut täyttä tohinaa!

Tutustuimme animaatioon ja mahdottomaan liikkeeseen. Tänään työvälineenä oli tabletti. Piksillaatio on stop motion -animaatiotekniikka, jossa monen valokuvan kautta saadaan luotua liikettä ja näyttelijöitä käytetään ikään kuin elävinä nukkeinaTämän tekniikan kautta tanssijat pääsivät toteuttamaan mahdottoman liikkeen esimerkiksi katoamisen, lentämisen, ilmestymisen tai super piruetin. 

Päivä oli todella intensiivinen ja työn, leikin ja naurun täyteinen.

Tämän kaiken tohinan keskelle saimme vielä Luoteis-Uusimaan toimittajankin vierailulle. Juttu julkaistaan vielä tällä viikolla.

Kuvislaiset editoivat videoita iltapäivällä ahkerasti. Valmiit videot kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa Videogallerian puolelta! Tanssilaiset jatkoivat koreografian kanssa työskentelyä ja saivat myös itse vaikuttaa koreografiaan. Huomenna vielä viimeiset viimeistelyt ja torstaina pääsemme näyttämään tanssin kuvislaisille.

Ihana huomata kuinka eilisaamun alkujännitys on nyt tipotiessään ja tilalle on tullut vapaa yhdessä tekeminen.

Terkuin
Ninni ja Taru

Toinen leiripäivä3Toinen leiripäivä4

Ensimmäinen leiripäivä


Leiri on polkaistu käyntiin ja ensimmäinen leiripäivä alkaa olla jo lopuillaan.

Päivä alkoi erilaisilla nimi- ja liikeleikeillä ja meillä onkin täällä ihana aktiivinen ryhmä koossa. Oli kiva päästä tutustumaan teihin kaikkiin tänään.

Tänään aiheenamme oli valomaalaus. Valomaalaus on valokuvaustekniikka, jossa pitkän valotusajan aikana valokuvaan piirretään kuvioita erilaisilla valonlähteillä.
Ihanasta ruuasta vastaa koko leirin ajan Martat, joiden herkut saivat erityiskehuja myös lapsilta.

Osa leiriläisistä on valinnut painotettavaksi taidemuodoksi kuvataiteen ja osa tanssin. Yhteisen aamun ja kuvaamisen jälkeen työskentelimme oman taidemuodon kesken. Kuvislaiset lähtivät muokkaamaan kuvia ja valitsemaan niistä omia Helmihetkiä, jotka näkyvät myös gallerian puolella. Tanssilaiset taas ryhtyivät valmistelemaan torstaita varten pientä koreografiaa.

Kiitos tästä leiripäivästä ja huomenna jatkamme piksillaation ja mahdottoman liikkeen parissa.

Terveisin,

Ninni ja Taru

rentokuusi