TanssiAnimaatio -leiri pv3

Viimeinen päivä alkoi iloisissa tunnelmissa Nummelan auringon pilkistellessä Rientolan ikkunoista sisään. Pinnan alla kupli kuitenkin jo jännitys iltapäivällä koittavasta elokuvan ensi-esityksestä ja olikin tarpeen päästä purkamaan energiaa vauhdikkaan hippaleikin avulla.

Lihasten lämmettyä ja viimeistenkin unihiekkojen karistua silmistä asetuimme katsomaan tähän mennessä kuvatun elokuvamateriaalin ja äänestimme yhdestä tärkeimmästä asiasta – elokuvan nimestä. Monien loistavien ehdotusten jälkeen tanssianimaatiomme nimeksi valikoitui mielikuvitusta kutkuttava Taikamaisemat.

Päätimme kuvata koko joukolla elokuvaan vielä yhden taianomaisen kohtauksen, jossa stopmotion-trikin avulla esiintyjät näyttävät leijailevan ilmassa pitkin tilaa. Pätkästä tuli aikamoisen veikeä!

Kun viimeisetkin kuvaukset oli saatu pakettiin, siirtyivät elokuvaajat editoimaan materiaalia ja tanssijat päästivät mielikuvituksena valloilleen improviaatiotehtävien parissa. Työntäyteisen aamupäivän jälkeen oli nautinnollista suunnata Taijan lounaspöydän äärelle. Tarjolla olevista mehuista sekoiteltiin uutuusmakuja ja nauru raikasi pöytäkeskusteluissa.

Kehot ja mielet täynnä uutta energiaa siirryimme takaisin työn touhuun. Elokuvaajat jatkoivat editointityötä ja tanssijat pääsivät kokeilemaan uusia taitojaan Rientolan salin temppuradalle. Hulavanteet pyörivät, hyppynarut viuhuivat ja päälläseisojat tutkailivat nurinkurista maailmaa. Erityiseksi hitiksi nousi Ainon tuoma rolabola, jolla jokainen pääsi vuorollaan tasapainottelemaan.

Elokuvaajat taituroivat editointiohjelman kanssa ja valitsivat taustakuvat greenscreenkohtauksiin. Lentävät ja surffaavat tanssijat siirrettiin käden käänteessä avaruuden halki ja aaltojen harjalle.

Kun elokuvaajat vielä hiki hatussa viimeistelivät kuvattuja pätkiä kuntoon, siivosivat tanssijat salista kelpo elokuvateatterin Taikamaisemat-elokuvan ensi-esitystä varten. Yleisöä saapui paikalle runsaasti ja teos sai riemukkaan vastaanoton. Opettajatkin tunsivat valtavaa ylpeyttä leiriläisten innokkaasta, kekseliäästä ja uteliaasta suhtautumisesta tanssianimaation tekemiseen: Elokuvasta tuli upea!

Kiitos kaikille ihanille leiriläisille näistä kolmesta touhukkaasta päivästä, oli ilo viettää hiihtolomaa kanssanne! Erityiskiitos Taijalle, joka taikoi pöytään ravitsevan ja värikkään välipalan juuri silloin, kun nälkä alkoi olla huutava.

Mukavaa loman jatkoa ja aurinkoisia päiviä kaikille!

Mette ja Aino

TanssiAnimaatio-leiri 2pv

Toinen leiripäivä pyörähti käyntiin kuvitteellisten diskovalojen hohteessa, kun Mette opasti ryhmämme diskohipan saloihin. Kappalevalinta ”Boogie Wonderland” sai ainakin opettajien tanssijalan vipattamaan.

Lanteiden letkistyttyä ja diskosormien vetreydyttyä siirryimme työntekoon. Tanssijat jäivät Rientolaan harjoittelemaan uusia tanssiliikkeitä ja opettelemaan pariakrobatiaa ja elokuvaajat siirtyivät Vihdin kuvataidekoulun tiloihin käsittelemään eilen kuvattua materiaalia. Maanantain veikeät liikkeet ja temput kääntyivät taitavien kuvaajien käsissä takaperin!

Ennen lounasta ehdimme vielä palata yhteen, uuden kuvaustuokion äärelle. Tänään ohjelmassa oli erikoistehoste-elokuvista tuttu green screen, jonka edessä tanssijat esittivät hienoimmat parilentokoneensa ja selkäsurffauksensa sekä lyhyen koreografian. Saa nähdä millaisiin maisemiin heidät huomenna editoidaan…

Lounaalla tilaa hallitsi iloinen puheensorina ja Taijan tarjoilemat herkut hävisivät parempiin suihin silmänräpäyksessä.

Syömisen jälkeen maanataina kuvattu ja aamulla editoitu pätkä sai ensiesityksensä. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että hienolta näyttää!

Iltapäiväksi jakauduimme ryhmiin, joissa suunnittelimme ja ideoimme stopmotion-kuvausta. Ryhmät olivat niin kekseliäitä ja nopeita, että ehdimme kuvata tästäkin materiaalista suurimman osan!

Lopuksi päästimme vielä luovuuden virtaamaan ja annoimme käsille mahdollisuuden tanssiin: Silmät kiinni ja kynät käsissä kuuntelimme musiikkia ja annoimme liikkeen viedä kynää. Upeat lopputulokset tallentuivat paperille ja pääsevät esille huomisessa ensi-illassa, tervetuloa katsomaan näitäkin luomuksia!

Hektisen päivän päätteeksi kellahdimme vielä ilmavolttipatjalle lyhyeen rentoutukseen ja jäimme odottamaan innolla huomenna koittavaa viimeistä leiripäivää ja elokuvan lopputulosta.

Kiitos ahkerille leiriläisille työntäyteisestä ja reimukkaasta päivästä!

Aino ja Mette

TanssiAnimaatio-leiri

Talviloman TanssiAnimaatio -leiri alkoi vauhdikkaasti Nummelan Rientolassa. Virittäydyimme tunnelmaan Pizzahippailemalla, joka toi hien pintaan kaikille osallistujille. Tutustuille tanssielokuvaan videoesimerkein ja erityisesti pätkä elokuvasta Singing in the Rain kirvoitti naurunpyrskähdyksiä.

Leirin teemana ovat erilaiset temput, sekä tanssin että elokuvan saralla. Kuuntelimme elokuvan musiikiksi valitun kappaleen ja tutustuimme musiikin tunnelmaan piirtäen ja tilassa liikkuen.

Katsoimme muutamia videotrikkejä sekä testailimme temppuja Vinhan uudella ilmavolttiradalla. Huutava nälkä ajoi meidät Taijan herkullisen lounaan äärelle.

Lounaan jälkeen jakauduimme ryhmiin ja aloimme työstää elokuvaa tahoillamme. Tanssijat harjoittelivat lyhyen koreografian sekä taituroivat vanteilla. Elokuvaryhmä tutustui kamerakalustoon ja jakoi roolit.

Tanssielokuvan ensimmäinen osa kuvattiin Rientolan upeissa lavasteissa. Kaikki suoriutuivat roolistaan erinomaisesti.

Päivän päätteeksi kokoonnuimme vielä yhteiseen piiriin. Kaikki odottivat innolla tämän päivän kuvausten katselua.

Kiitos kaikille vauhdikkaasta päivästä!

Aino ja Mette

Tanssielokuvakurssi – päivä 3

Tanssielokuvakurssin viimeinen päivä alkoi elokuvan nimen ideoinnilla. Ehdotuksia oli laidasta laitaan mm. ”Valotanssi” sekä ”Eeppisen spektaakkelimainen tanssielokuvakurssilaisten tuottama taiteellinen ja taloudellinen mestariteos featuring copyrighted Minecraft music”.

Ehdotuksista äänestettiin elokuvan nimeksi ”Valosta valoon”. Kävimme vielä läpi lopputekstien sisällön ennen kuin pääsimme katsomaan edellisen päivän kuvauksia koneelta.

Ryhmät suunnittelivat taas yhdessä miten kuvattu materiaali kootaan ja editoidaan valittuun musiikin kohtaan sopivaksi. Tanssijat siirtyivät seuraavaksi työväentalolle koreografioimaan live-esityksen tanssikohtausta. Editoijat viimeistelivät elokuvaa.

Lounaan kruunasi tällä kertaa herkullinen mustikkarahka.

Iltapäivällä suunniteltiin esityksen ensi-iltaa ja jakauduttiin uusiin rooleihin, joita olivat juontajat, valotekniikkahenkilöt, tanssijat sekä editoinnin viimeistelijät.

Editointiryhmä suunnitteli ja toteutti alku- sekä lopputekstit ja piti huolen että kokonaisuus on kohdistettu musiikkiin oikein. Muut harjoittelivat esitystä ja valmistelivat tilan ensiesitystä varten.

Elokuva valmistui aikataulun mukaisesti ja kenraaliharjoituksen jälkeen ensi-iltayleisöä alkoi jo saapua paikalle. Jännitystä oli ilmassa mutta esitys sujui kokonaisuudessa loistavasti.

Kurssilaiset vaikuttivat tyytyväisiltä ja me opettajat olemme valtavan ylpeitä oppilaiden aikaansaannoksesta.

Tuhannet kiitokset onnistuneesta tanssielokuvakurssista kaikille osallistujille!

Varpu ja Mette

Tanssielokuvakurssi – päivä 2

Toisen kurssipäivän aloitimme kuvataidekoululla tutustumalla valon, kuvatehosteiden ja trikkien käyttömahdollisuuksiin elokuvassa ja editoinnissa.

Sen jälkeen ryhmät pääsivät katsomaan eilen kuvatut materiaalit ja suunnittelemaan niiden editointia yhdessä. Mediaoppilaat jäivät taidekoululle toteuttamaan yhdessä suunnitellun editoinnin ja tanssijat siirtyivät työväentalolle suunnittelemaan koreografiaa tämän päivän kohtauksiin.

Lounas oli jälleen herkullinen ja koko työväentalo täyttyi tuoreen sämpylän tuoksusta.

Iltapäivällä päästiin jälleen kuvausten kimppuun. Ryhmillä oli koreografioidut kohtaukset, joita he pääsivät kuvaamaan kahteen eri kuvauspaikkaan. Kuvaukset sujuivat hyvässä hengessä.

Päivän päätteeksi palasimme vielä taidekoululle katsomaan raakaversion aamulla editoidusta materiaalista.

Kiitos kaikille hienosta päivästä!

Varpu ja Mette

Tanssielokuvakurssi – päivä 1

Syysloman tanssielokuvakurssi lähti käyntiin iloisissa merkeissä. Oppilaat olivat saaneet valita painotusalueekseen media- ja kuvataiteen tai tanssin. Kolmipäiväisen kurssin tavoitteena on suunnitella ja toteuttaa yhdessä tanssielokuva, jonka aihe on valo.

Aamu alkoi ryhmään tutustumisella, jonka jälkeen kävimme läpi liikkuvan kuvan perusteita ja elokuvakerrontaa sekä tutustuimme erilaisiin tapoihin käyttää tanssia ja liikettä elokuvissa.

Ennen lounasta liikuimme improvisoiden erilaisista lähtökohdista kuten tila, aika, dynamiikat ja kehonosat. Mediaoppilaat olivat tervetulleita osallistumaan improvisaatioharjoituksiin, mutta he valitsivat katsojan roolin ja suunnittelivat tulevia kuvauksia improvisoidusta liikkeestä.

Lounaan oli meille suunnitellut ja toteuttanut ihastuttava Jenna, joka on myös koonnut erinomaisen reseptivihkon terveellisistä välipaloista oppilaille kotiin vietäväksi.

Lounaan aikana oppilaat saivat miettiä omaa rooliaan tulevassa tanssielokuvassa ja näiden toiveiden mukaan jakauduimme lopulta ryhmiin.

Rientolaan oli rakennettu valmiiksi kolme kuvauspaikkaa, joista jokaisessa valoaihetta käsiteltiin eri näkökulmasta. Kuvaspaikat esiteltiin ryhmille ja he pääsivät suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa improvisaatiokohtausta valitsemalleen kuvauspaikalle.

Kaikilla ryhmillä riitti ideoita ja luovuutta, joten toteutus lähti vauhdikkaasti käyntiin.

Kiitos kaikille kivasta kurssipäivästä!

Varpu ja Mette